Kaipaavatko rautavarastosi täydennystä?

Lotta Keto-Tokoi
Ravitsemusasiantuntija

Vetämätön olo, aiempaa herkempi hengästyminen ja kasvojen kalpeus saattavat olla merkkejä veren matalasta hemoglobiinista ja huvenneista rautavarastoista. Etenkin naisten kannattaa kiinnittää huomiota riittävään raudan saantiin, sillä runsaat kuukautiset ja raskaus lisäävät raudan tarvetta. Jos ruokavalio sisältää niukasti hyviä raudan lähteitä, voi rautalisä olla tarpeen.

Rautaa tarvitaan elimistön toiminnan keskeisiin tapahtumiin

Rauta on välttämätön hivenaine, jota elimistön on saatava joka päivä ravinnosta. Parhaita raudan lähteitä ovat liha- ja kalaruoat, joiden seurana on C-vitamiinia sisältäviä tuoreita kasviksia ja hedelmiä. Elimistö käyttää rautaa punasolujen ja hemoglobiinin muodostukseen. Sitä tarvitaan myös monissa entsyymeissä, joilla on tärkeitä tehtäviä solujen aineenvaihduntareaktioissa. Lisäksi osa elimistön raudasta on ferritiiniin eli raudan varastoproteiiniin sitoutunutta varastorautaa.

Hemoglobiini ja ferritiini kertovat elimistön rautatasoista

Elimistön rautatasojen arvioimisessa käytetään mittarina yleensä hemoglobiiniarvoa – ilman rautaa elimistö ei pysty muodostamaan hemoglobiinia, jolloin sen määrä veressä laskee. Hemoglobiiniarvo ei kuitenkaan aina kerro kaikkea: arvo voi pysyä jonkin aikaa normaalina vaikka raudan saanti olisi tarpeeseen nähden niukkaa, sillä elimistö pystyy vapauttamaan rautaa hemoglobiinin muodostamista varten rautavarastoista. Rautavarastojen tilaa voidaan tutkia mittaamalla verestä ferritiinipitoisuus, joka kuvastaa elimistön varastoraudan määrää. Matala ferritiinitaso on merkki rautavarastojen hupenemisesta ja liian vähäisestä raudan saannista.

Rautalisä korjaa varastorautavajauksen

Raudanpuute tulisi aina todeta ja sen syy selvittää ennen kuin tilannetta ryhdytään korjaamaan. Usein rautapitoisten ruokien lisääminen ruokavalioon ei yksin riitä nostamaan matalaa hemoglobiinia ja täyttämään huvenneita rautavarastoja. Tällöin rautalisä voi olla tarpeen. Rautavarastojen täyttyminen vie aikaa, ja vain riittävän korkea rautamäärä täyttää varastoja tehokkaasti.

Minkä rautalisän valitsen?

Sopivan tuotteen valinnassa on hyvä kiinnittää huomiota paitsi raudan määrään, myös raudan muotoon. Rautavalmisteissa hyvin imeytyvä ja elimistön helposti hyödynnettävissä oleva raudan muoto on rauta(II)bisglysinaatti. Se on vatsaystävällinen rauta-aminohappokelaatti, joka molekyylirakenteensa ansiosta ei ärsytä vatsaa ja on siksi paremmin siedetty kuin muut rautayhdisteet. Lisäksi kannattaa tarkistaa, että valmiste sisältää raudan imeytymistä edistävää C-vitamiinia.

Sopiva vahvuus riippuu elimistön rautatasoista. 25 mg rautaa sisältävä mieto rautalisä sopii aikuiselle päivittäiseen käyttöön, vaikka lisäraudan tarvetta ei olisikaan todettu. Sen sijaan vahvat, 50–100 mg rautaa sisältävät vaihtoehdot on tarkoitettu nimenomaan lisäämään raudan saantia silloin, kun rautavarastojen hupeneminen ja lisäraudan tarve on osoitettu verikokeella.