Ferrodan – kun tarvitaan lisää rautaa

Rauta on välttämätön hivenaine, eli ihmisen on saatava sitä ravinnosta joka päivä. Rautalisä voi olla tarpeen, jos raudan saanti ruoasta on niukkaa tai elimistön raudan tarve on lisääntynyt.

Rautalisä – milloin ja kenelle?

Vetämätön olo, aiempaa herkempi hengästyminen ja kasvojen kalpeus saattavat olla merkkejä elimistön huvenneista rautavarastoista ja alhaisesta hemoglobiinista. Tällöin rautapitoisten ruokien lisääminen ruokavalioon ei usein yksin riitä korjaamaan tilannetta, vaan avuksi tarvitaan myös lisärautaa purkista. Rautavarastojen täyttyminen vie aikaa, ja vain riittävän korkea rautamäärä täyttää varastoja tehokkaasti.

Tyypillisesti rautalisälle on tarvetta:

  • Naisilla, joilla runsaat kuukautiset tai raskaudet ja imettäminen kuluttavat elimistön rautavarastoja.
  • Kasvissyöjillä ja vegaaneilla, jos ruokavaliossa on niukasti hyviä raudan lähteitä.
  • Tiheästi verta luovuttavilla, jos elimistön rautatasapaino ei ehdi korjaantua luovutuskertojen välillä.

Muistathan, että lisäraudan tarve tulisi aina todeta ja mahdollisen raudanpuutteen syy selvittää ennen kuin tilannetta ryhdytään korjaamaan.

Hyvin imeytyvää, vatsaystävällistä rautaa

Vahvat Ferrodan-rautavalmisteet on suunniteltu lisäämään raudan saantia tehokkaasti, mutta vatsaystävällisesti. Valmisteesta on saatavilla kaksi vahvuutta: Ferrodan 100 mg ja Ferrodan 50 mg.

Raudan muotona Ferrodan-tableteissa on vatsaystävällinen rauta(II)bisglysinaatti, joka imeytyy hyvin ja on tutkitusti paremmin siedetty kuin muut rautayhdisteet. Lisäksi tabletti on pitkävaikutteinen eli se vapauttaa rautaa suolistossa kuuden tunnin ajan, mikä lisää vatsaystävällisyyttä entisestään. Tabletit sisältävät myös raudan imeytymistä edistävää C-vitamiinia.

Ferrodan-tabletit eivät sisällä eläinperäisiä ainesosia, eli ne sopivat kasvissyöjille ja vegaaneille. Valmistetta voidaan käyttää myös raskauden ja imetyksen aikana.

Saatavana apteekista.